Michael Morpugro: Sotahevonen.

¨

Michael Morpugro: Sotahevonen

Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére            

Kustantaja Gummerus              

Englanninkielinen alkuteos War Horse

Sivumäärä 196

Luin tämän kirjan loppuun jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vasta ehdin tulla siitä kirjoittamaan tänne blogin puolelle. Ennen Sotahevoseen tarttumista olin jo katsonut kirjan perusteella tehdyn elokuvan kahdesti. Tykkäsin elokuvasta, ja lisäksi hyvä ystäväni suositteli kirjaa minulle. Tämä onkin ollut lukulistallani jo pidemmän aikaa, ja nyt viimein sain sen luettua. 

Kirjassa seurataan Joey -hevosen elämän kulkua, kun se kiertää sodan jaloissa ihmiseltä ihmiselle. Joeyn ollessa vasta villi ja kouluttamaton varsa sen on rakkaudella kouluttanut Albert -niminen poika. Sodan syttyessä Albert joutuu luovuttamaan Joeyn armeijalle. Pitkällä matkallaan Joey kohtaa niin ystävällisiä kuin vähemmänkin ystävällisiä ihmisiä. Mutta selviääkö se sodasta, ja kohtaavatko Albertin ja Joeyn tiet vielä?

Sotahevonen on kirjoitettu hevosen näkökulmasta, ja jo itsessään tämä luo kirjaan ihanan tunnelman ja tietynlaisen koskettavuuden. Itse kun olen hevosharrastaja, kirja sai minut miettimään miten hevoset näkevät asiat ja mahtavatko ne oikeasti ajatella vaikkapa kirjan kuvaamalla tavalla. 

Kirjan kerran avauttua ei sitä olisi halunnut millään enää edes käsistä laskea. Elokuvan tapaan kirja oli todella liikuttava, mutta jos kirjaa ja elokuvaa muuten vertailee keskenään, vie kirja aivan mennen tullen. Kuten aina. ;-) Kaikkiaan Sotahevonen oli taitavasti kirjoitettu, sopivan jännittävä, liikuttava, tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se oli myös suhteellisen kevyttä ja helppoa luettavaa, joten ihan jokainen varmasti tämän jaksaa ja kykenee lukemaan. Suosittelen erityisesti hevosista tai sotaromaaneista pitäville, tai niille jotka haluavat itkeä liikutuksen kyyneliä. 

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Kustantaja Tammi

Ulkoasun suunnittelu Ea Söderberg

Sivumäärä: 153

Mitä minä tästä kirjasta opinkaan? Älä valitse luettavaa itsellesi pelkän nimen perusteella... Jostakin syystä tämän teoksen nimi Kuulen kutsun metsänpeittoon kuulosti minusta kiehtovalta, ja sen takia sen halusin lukea. Ehkäpä odotin jotain luonnonläheistä, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa luontokuvausta. Sellaista ei kirjassa harmi vain kyllä ollut vieressäkään...

Kirjan alussa Jounia alkaa vainota outo, pelottava nainen, hänen ollessaan vaeltamassa Lapin tuntureilla. Nainen ilmestyy Jounille tämän tästä, ja hän päättää kysyä neuvoa entiseltä opettajaltaan Romppaiselta. Yhdessä he yrittävät selvittää mitä nainen haluaa, ja siinä samalla kirkastuu hieman asioita Jounin äidistä, joka on salaperäisesti kadonnut tämän ollessa aivan pieni. Pienen pieneltä romanssiltakaan ei vältytä, nimittäin Jounin ja Romppaisen tyttären Matleenan välillä ilmenee pientä kipinöintiä. 

Ehkä kirja vain on suunnattu vähän nuoremmille ja kokemattomammille lukijoille...? Helppo ja nopea luettava se ainakin oli. Minuun ei vain iskenyt, ei sitten tippaakaan. Kuulen kutsun metsänpeittoon oli mielestäni aika tylsä kokonaisuudessaan. Kirja pyöri ihan turhaa arkisten asioiden ympärillä, eikä kärsivällisyyteni tahtonut enää riittää odottamaan, milloin tapahtuu joku liike suuntaan tai toiseen. Ehkä ainoat hyvä puolet kirjassa olivat huumori, sekä ihan hyvät henkilöt. Onhan sekin jo jotain...? Erityisesti Jounin paras kaveri Mikko pisti minut nauramaan ääneen useaankin otteeseen. Poikien bändin perustus aikeet olivat mielstäni kuitenkin tylsiä ja aihe käytetty ja kulutettu. 

Kaikkiaan varmaan ihan simppeli ja kiva kirja vähemmän lukeneille ja nuoremmille. Koska tämä oli pitkästä aikaa kotimainen kirja minkä luin, olisin kyllä odottanut enemmän. Taidankin pysytellä suosiolla siellä ulkomaisen fantasian puolella...