Elina Rouhiainen: Kesytön.

Elina Rouhiainen: Kesytön - Susiraja 1

Kustantanut Tammi

Ulkoasun suunnittelu: Eveliina Rusanen

Sivumäärä: 425

Kirjastossa kun jokunen viikko takaperin katselin ihan vain jotain kivannäköisiä kirjoja, joita ottaa mukaan lomareissulle, tarttui Kesytön matkaan aika sattumalta. En ollut koskaan kuullutkaan koko teoksesta, mutta se oli kai aseteltu jotenkin näyttävästi näkyville, joten huomasin sen. Tottakai suomalainen fantasia kiinnostaa aina, kun sitä on tarjolla. Takakansiteksti vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin lopulta napata kirjan mukaani. Jostain syystä päätin vieläpä lukea sen aivan ensimmäisenä. 

Kirjan pääosassa on taidelukiota käyvä Raisa Oja. Äitinsä kuoleman jälkeen hän joutuu muuttamaan pois rakkaasta Helsingistään, Kainuun pieneen kylään Hukkavaaraan. Kylässä tuntuu tapahtuvan monia salaperäisiä asioita. Raisa on päättänyt selvittää äitinsä menneisyyden. Miten ihmeessä hän liittyy Hukkavaaraan, kylään josta hän ei ole ennen koskaan kuullutkaan? Sattumalta Raisa törmää myös elämänsä ihastukseen Mikaeliin. Tie ei ole kuitenkaan ruusuinen, sillä Mikaelilla on jo tyttöystävä. Poika käyttäytyy välillä niin omituisesti, että on vaikea ottaa selkoa siitä, mitä hänen päässään oikein liikkuu.

Nautin kirjan alusta asti sen jotenkin ihanasta kuvailusta. Kirja oli tosi taitavasti kirjoitettu, sitä oli koko ajan todella miellyttävä lukea. Ehkä se, että teksti tuntui minusta jotenkin aivan erityisen soljuvalta johtui siitä, että kyseessä oli kerrankin alkuperäinen teos, jota ei oltu välillä käännelty, väännelty ja suommenneltu. Mene ja tiedä.

 Tästä huolimatta en aluksi pystynyt ottamaan kirjaa kovinkaan vakavasti. Minusta siinä oli pieniä, ärsyttäviä samankaltaisuuksia Twilightin kanssa (joka taas ei ikinä ole ollut erityisiä suosikkisarjojani...). Minun ei henkilökohtaisesti ollut helppo samaistua päähenkilöön, ja välillä jopa pyörittelinkin silmiäni hänen tekosilleen. Kirjan loppupuolella meno kuitenkin parani ja etenkin loppu oli oikein yllättävä, sanotaanko vaikka näin että "kunnon veto". Näin kirjailija sai viime metreillä minut vielä vakuutettua ja jos jatkoa seuraa, niin varmasti luen. 

Kirjassa oli tosi hyviä henkilöitä. Niko oli kaikessa persoonallisuudessaan ja pienessä säälittävyydessäänkin ihana, ja loppua kohden aloin pitämään myös Mikaelin hahmosta enemmän ja enemmän. Kaikkiaan kirjassa oli kyllä ihan kiva tunnelma ja ennen kaikkea se on mukavaa, kun tapahtumat sijoittuvat kerrankin Suomeen. 

Suosittelen suurin piirtein minun ikäisilleni, ehkä enimmäkseen tytöille. Sellaisille, jotka pitävät rakkaustarinoista. Itse kun olen aina ollut sitä mieltä, että pitää olla sitä jotain muutakin mielenkiintoista siellä kansien välissä. Ehkä tämä ei juuri siksi minuun aivan kolahtanut, vaikka hyvä kirja olikin. 

Rick Riordan: Athenen merkki.

Rick Riordan: Athenen merkki - Olympoksen sankarit III
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja Otava
Englanninkielinen alkuteos The Mark of Athena - The Heroes of Olympus book 3
Sivumäärä: 560

Mitäs tästä nyt edes mitään sanomaan. Kun tämä ihana kirjailija on taas kerran tehnyt minut sanattomaksi!

Vasta viikko takaperin tosiaan sain luettua Olympoksen sankareiden kolmannen osan, Athenen merkin. Kirjahan ilmestyi suomeksi jo heinäkuussa, mutta sitä ennen minun oli pakko lukea eräs kiireellisempi kirja koulua varten ja lisäksi on ollut kaikennäköisiä muita kiireitä... Ja halusin tietysti lukea tämän ihan kaikessa rauhassa! Kirjaa lukiessakin oli pakko vähän hidastella tahallaan, kun en olisi halunnut sen ikinä loppuvan. :D Mutta tottai kai se viimein loppui, ja nyt on taas hirveä odotuksen palo seuraavaa osaa kohtaan. Seuraava osa, The House of Hades, onkin ilmestynyt jenkeissä juuri sopivasti reilu viikko sitten! Suomennos todennäköisesti tulee sitten ensivuoden puolella...

Tästä osasta voisin sanoa, että "perus settiä" tältä kirjaililjalta - mutta vielä parempi kuin mikään aikaisempi osa! Tämä on ehdoton suosikkini tähän mennessä ilmestyneistä kirjoista, ja se on jo melkoisen paljon.

"Kirjailijan suurin valtti eli käytännönläheinen komiikantaju pääsee tässä jälleen oikeuksiinsa."

 - risingshadow.fi kirjasta Merenjumalan poika

Tämän sitaatin voi ihan varmasti sanoa pätevän tähänkin teokseen! Jokainen sivu pursusi kirjailijan mahtavaa, sarkastista huumorintajua. Jopa jännittäviä taistelukohtauksia lukiessa oli välillä pakko nauraa, kun ne oli onnistuttu kirjoittamaan niin hullunkurisesti. Kaikki henkilöt ovat niin loistavia, ja erityisesti Koutsi Hedge ja Leo pistivät minut nauramaan hinkuvaa käkätystäni ääneen enemmän kuin kerran. 

Kaikki seitsemän puolijumalaa, jotka seikkailevat kirjojen pääosassa, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia henkilöitä. Voisi sanoa, että olen jo hyvinkin kiintynyt heihin kaikkiin... :D Kuten aikaisemmissakin osissa, myös tässä näkökulma oli vaihtuva. Athenen merkissä tarina etenee vuorotellen Annabethin, Leon, Piperin ja Percyn näkökulmasta käsin. Minäkertojana henkilöt eivät kuitenkaan ole. Minusta tämä järjestely tuntui nyt erittäin toimivalta ratkaisulta. Ei ole sinänsä edes hirveänä väliä, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan, kun kertoja on kuitenkin koko ajan kaikkitietävä ulkopuolinen. Minusta luvun alussa oleva nimi kertoi lähinnä vain sen, kuka nyt tässä luvussa tulisi olemaan vähän niin kuin pääosassa. Kuitenkin kaikki seitsemän päähenkilöä ovat aika harvoin tismalleen samassa paikassa samaan aikaan, joten näkökulman vaihtuminen on välttämätöntä.

Kirjassa oli toki tuttuja elementtejä kaikista edellisistäkin osista - esimerkkinä vaikka tietty päivämäärä, jota ennen pitäisi pelastaa maailma. Mutta juuri tässä kirjassa oli paljon myöskin sellaista uutta ja ihanaa. Puolijumalajoukko matkustaa nyt ensimmäistä kertaa pois Amerikasta seikkailemaan Euroopppaan, Roomaan. Etsintäretki on paljon pidempi ja mutkikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, eikä sitä vielä tässä kirjassa ehditä kokonaan viedä päätökseen. Oli ihanaa kun Annabeth ja Percy saivat jälleen olla yhdessä, ja juuri tätä minä olin tältä kirjalta odottanutkin. Loppu oli aivan mahtava, ja totta kai Riordan oli jälleen ilkeyksissään tehnyt sen niin, ettei seuraavaa osaa odotellessa malta pysyä housuissaan. 

Huumori, jännitys, mahtavat henkilöt, loistava juoni. Oliko jotain muuta vielä? Lukekaa itse! 

Terveisin täydellisen sekaisin oleva höynähtänyt "HoO" -fani. *toivotonta hossittamista ja kihertämistä*

Kovasti olen miettinyt seuraavan osan lukemista englanniksi, se kun vain pitäisi mitä luultavimmin ostaa netin kautta. Missään en ainakaan ole sitä vielä nähnyt. Mutta toisaalta tämä meikäläisen englanninkielentaito....jos sitä kuitenkin kiltisti odottelisi sitä suomennosta.

Onko täällä muita kyseisen kirjasarjan faneja? Keskustelisin aiheesta enemmän kuin mielelläni! :D

Michael Morpugro: Sotahevonen.

¨

Michael Morpugro: Sotahevonen

Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére            

Kustantaja Gummerus              

Englanninkielinen alkuteos War Horse

Sivumäärä 196

Luin tämän kirjan loppuun jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vasta ehdin tulla siitä kirjoittamaan tänne blogin puolelle. Ennen Sotahevoseen tarttumista olin jo katsonut kirjan perusteella tehdyn elokuvan kahdesti. Tykkäsin elokuvasta, ja lisäksi hyvä ystäväni suositteli kirjaa minulle. Tämä onkin ollut lukulistallani jo pidemmän aikaa, ja nyt viimein sain sen luettua. 

Kirjassa seurataan Joey -hevosen elämän kulkua, kun se kiertää sodan jaloissa ihmiseltä ihmiselle. Joeyn ollessa vasta villi ja kouluttamaton varsa sen on rakkaudella kouluttanut Albert -niminen poika. Sodan syttyessä Albert joutuu luovuttamaan Joeyn armeijalle. Pitkällä matkallaan Joey kohtaa niin ystävällisiä kuin vähemmänkin ystävällisiä ihmisiä. Mutta selviääkö se sodasta, ja kohtaavatko Albertin ja Joeyn tiet vielä?

Sotahevonen on kirjoitettu hevosen näkökulmasta, ja jo itsessään tämä luo kirjaan ihanan tunnelman ja tietynlaisen koskettavuuden. Itse kun olen hevosharrastaja, kirja sai minut miettimään miten hevoset näkevät asiat ja mahtavatko ne oikeasti ajatella vaikkapa kirjan kuvaamalla tavalla. 

Kirjan kerran avauttua ei sitä olisi halunnut millään enää edes käsistä laskea. Elokuvan tapaan kirja oli todella liikuttava, mutta jos kirjaa ja elokuvaa muuten vertailee keskenään, vie kirja aivan mennen tullen. Kuten aina. ;-) Kaikkiaan Sotahevonen oli taitavasti kirjoitettu, sopivan jännittävä, liikuttava, tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se oli myös suhteellisen kevyttä ja helppoa luettavaa, joten ihan jokainen varmasti tämän jaksaa ja kykenee lukemaan. Suosittelen erityisesti hevosista tai sotaromaaneista pitäville, tai niille jotka haluavat itkeä liikutuksen kyyneliä. 

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Kustantaja Tammi

Ulkoasun suunnittelu Ea Söderberg

Sivumäärä: 153

Mitä minä tästä kirjasta opinkaan? Älä valitse luettavaa itsellesi pelkän nimen perusteella... Jostakin syystä tämän teoksen nimi Kuulen kutsun metsänpeittoon kuulosti minusta kiehtovalta, ja sen takia sen halusin lukea. Ehkäpä odotin jotain luonnonläheistä, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa luontokuvausta. Sellaista ei kirjassa harmi vain kyllä ollut vieressäkään...

Kirjan alussa Jounia alkaa vainota outo, pelottava nainen, hänen ollessaan vaeltamassa Lapin tuntureilla. Nainen ilmestyy Jounille tämän tästä, ja hän päättää kysyä neuvoa entiseltä opettajaltaan Romppaiselta. Yhdessä he yrittävät selvittää mitä nainen haluaa, ja siinä samalla kirkastuu hieman asioita Jounin äidistä, joka on salaperäisesti kadonnut tämän ollessa aivan pieni. Pienen pieneltä romanssiltakaan ei vältytä, nimittäin Jounin ja Romppaisen tyttären Matleenan välillä ilmenee pientä kipinöintiä. 

Ehkä kirja vain on suunnattu vähän nuoremmille ja kokemattomammille lukijoille...? Helppo ja nopea luettava se ainakin oli. Minuun ei vain iskenyt, ei sitten tippaakaan. Kuulen kutsun metsänpeittoon oli mielestäni aika tylsä kokonaisuudessaan. Kirja pyöri ihan turhaa arkisten asioiden ympärillä, eikä kärsivällisyyteni tahtonut enää riittää odottamaan, milloin tapahtuu joku liike suuntaan tai toiseen. Ehkä ainoat hyvä puolet kirjassa olivat huumori, sekä ihan hyvät henkilöt. Onhan sekin jo jotain...? Erityisesti Jounin paras kaveri Mikko pisti minut nauramaan ääneen useaankin otteeseen. Poikien bändin perustus aikeet olivat mielstäni kuitenkin tylsiä ja aihe käytetty ja kulutettu. 

Kaikkiaan varmaan ihan simppeli ja kiva kirja vähemmän lukeneille ja nuoremmille. Koska tämä oli pitkästä aikaa kotimainen kirja minkä luin, olisin kyllä odottanut enemmän. Taidankin pysytellä suosiolla siellä ulkomaisen fantasian puolella...

John Stephens: Smaragdiatlas.

John Stephens: Smaragdiatlas - Kirja aikojen alusta I

Suomentanut Kaisa Kattelus

Ulkoasun suunnittelu Eevaliina Rusanen

Kustantaja Tammi

Englanninkielinen alkuteos The Emerald Atlas - The books of beginning I

Sivumäärä: 417

Jo jonkin aikaa sitten kirjastosta tarttui mukaan minulle ihan uusi tuttavuus. Kannen sisäsivuilla olevat arvostelut ja kehut vakuuttivat minut: "fantasiaa Rowlingin ja Tolkienin hengessä" tottakai tälläinen pitäisi lukea! 

Enkä joutunut pettymään. Kirja vei mukanaan ensimmäisistä sivuista alkaen. Toisaalta ihan sinne "Tolkienin tai Rowlingin tasolle" en ainakaan tätä ensimmäistä kirjaa sijoittaisi. Alku lähti käyntiin ehkä vähän turhan hitaasti, olisin toivonut säpäkämpää toimintaa jo alkuun. Jossain puolivälin jälkeen kirja muuttui kuitenkin siitä ihan ok:sta tosi hyväksi.

 Smaragdiatlaksessa oli ihania henkilöitä, joihin ainakin minä kiinnyin hetkessä. Aluksi päähenkilökolmikko, eli sisarukset Kate, Michael ja Emma olivat minulle hieman oudoksuttavia, tuntui jotenkin oudolta lukea yhtäkkiä sisaruksista, mutta totuin siihen todella nopeasti. Kirjassa oli sopivasti huumoria. Sisarusten persoonat olivat ihania, Emman äkäisyydestä Michaelin nörtteyteen ja Katen huolehtivaisuuteen pikkusisaruksiaan kohtaan. Myöskään jännitystä ei puuttunut. Kirjassa oli paljon tyyppillisiä fantasian elementtejä, mutta se oli silti täysin kliseetön, omanlaisensa tarina. Tykkäsin erityisesti aikamatkustuksesta, koska se toi kirjaan jotenkin sekavuutta ja oli mielestäni mielenkiintoista.

Kirjassa Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet orpokodista toiseen. Heidän vanhempansa ovat salaperäisellä tavalla kadonneet heidän ollessaan pieniä. Eräänä päivänä sisarukset joutuvat perin eriskummalliseen orpokotiin, Cambridge Fallsiin. Sieltä he löytävät merkillisen kirjan, joka vie heidät menneisyyteen, synkkiin aikoihin ja seikkailu voi alkaa!

Suosittelen kirjaa ehdottomasti minulaisilleni lukijoille, fantasian ikuisille suurkuluttajille. Tykäätte varmasti! Miksei myös sellaisille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta. 

Inspiraatiota kuvista.

Kaikki kuvat by We heart it. Niin ihania kuvia, että oli vain pakko jakaa ne täällä.

Minulla on tällä hetkellä noin puolivälissä menossa eräs uusi kirja. Olen tykännyt siitä melko paljon ainakin tähän asti. Arvostelua siitä tulossa tänne blogin puolelle toivon mukaan jo pian! 

J.R.R Tolkien: Hobitti - eli sinne ja takaisin.

J.R.R Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Kuvittanut Tove Jansson
Suomentanut Kersti Juva
Runot suomentanut Panu Pekkanen

Kustantaja Wsoy

Englanninkielinen alkuteos: The hobbit or there and back again

Sivumäärä: 331

Lopulta, parin kuukauden lukemisen jälkeen sain minäkin viimein tahkottua läpi tämän rakastetun klassikon. Hobitin nimi onkin juuri nyt varmaan ollut lähes kaikkien huulilla, kun kirjasta on tekeillä kolmeosainen elokuva. Ensimmäinen näistä elokuvista, Odottamaton matka, ilmestyi viime vuoden joulukuussa, ja toinen osa on tulossa tämän vuoden lopussa. Itse kävin joulun alla kyseisen elokuvan katsomassa, ja tästähän se inspiraatio kirjan lukemiseenkin lähti. Taru sormusten herrasta -trilogianhan olen lukenut ja tykkään myös niistä tehdyistä elokuvista. Ei siis ihmekään, että näiden kirjojen "edeltäjä" Hobitti tuntui myös kiinnostavalta.

Kirjan alussa kuvataan mukavuudenhaluisen ja rauhaa rakastavan hobitin, Bilbon elämää. Hobitit ovat siis paljon ihmistä pienempiä olentoja, jotka asuvat pienissä koloissaan. Eräänä päivänä kuitenkin velho Gandalf ilmestyy Hobitin kotiovelle ja pyytää tätä osalliseksi seikkailuun. Bilboa tarvittaisiin neljänneksitoista jäseneksi retkikuntaan, johon kuuluu kolmetoista kääpiötä. Kääpiöt ovat lähdössä matkaamaan Yksinäisille vuorille, joka oli ennen heidän kotikaupunkinsa. Vuosia sitten lohikäärme Smaug valloitti vuoren, ja samalla sai haltuunsa kääpiöiden valtaisan aarteen. Nyt kääpiöt haluavat kotinsa ja aarteensa takaisin. Bilbo ei aluksi suostu lähtemään mukaan tälle vaaralliselle matkalle, mutta lopulta viimehetkellä muuttaa mielensä. Retkikunnalla on pitkä matka taivallettavanaan ja he joutuvat moniin jännittäviin seikkailuihin. Matkalla Bilbo löytää myös taikasormuksen, joka on myöhemmin merkittävässä osassa Taru sormusten herrasta -trilogiassa.

Tolkienin kirjoissa on aivan erityinen tunnelma, ja rakastan sitä! Erityisesti tässä kirjassa olevat laulut ja runot olivat aivan ihania. Siihen nähden, miten paljon asiaa kirjan sivuilla oli, eteni se mielestäni suhteellisen nopeasti. Ainakin jos verrataan elokuvaan, jota on venytetty ja vanutettu ihan liikaa jotta siitä saataisiin kolmiosainen. Silti etenkin kirjan alku oli minulle vähän tylsä. Sitten, kun päästiin ensimmäisen elokuvan tapahtumista eteenpäin, kirja parani koko ajan. En olisi ikinä voinut arvata miten loppu menisi, ja yllätyin kun se oli osaksi myös aika surullinen. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja, jonka luettua en kyllä yhtään jäänyt ihmettelemään miksi tästä on tullut sellainen klassikko kuin se on. Rakastan  sitä perusideaa joka on näissä kaikissa lukemissani Tolkienin kirjoissa: pienikin voi tehdä suuria tekoja. 

Suosittelen ahkerille lukijoille ja fantasian ystäville. Kaikkein parasta olisi varmaan siten, että lukisi ensin tämän ja sitten vasta kaikki Taru sormusten herrasta. Itse odotan innolla tulevia Hobitista tehtäviä elokuvia, vaikka ne kirjasta aika radikaalisti poikkeavatkin. 

Se tunne, kun ei vain inspiroi.

"Kesällähän mulla on aikaa lukea..."

"Haen kirjastosta kaikkea ihanaa, ja saan viimein luettua kaikki ne lukuisat kirjat, jotka minun pitäisi vielä lukea..."

"Löydän vihdoinkin uudelleen lukemisen ilon ja tästä kesästä tulee paras, paras pitkiin aikoihin..."

Joopa joo. Niinhän sitä kuvittelee, että kesälomalla olisi aikaa tehdä vaikka ja mitä. Totuus on kuitenkin ihan toinen, ohjelmaa on niin paljon. Tai olisi kai sitä aikaa. Mutta sen ajan, minkä voisi siihen lukemiseen sitten käyttää, jotenkin vain kuluttaa nykyään niin paljon mielummin tekemällä jotain muuta. Miksi? Aika hyvä kysymys.

Mietin miksei lukeminen oikein kiinnosta. Minulla on juuri nyt kesken ihan hyvä kirja, vanhahko klassikko. Olen lukenut pelkästään tätä kirjaa nyt varmaan liki kolme kuukautta. Ihan mieletöntä, joku ajattelee nyt, ja niin se onkin. Toki välillä minulla on ollut kiireisempiä ajanjaksoja, jolloin en ole kerennyt miettimäänkään lukemista, mutta silti. Mietin, voiko vika muka olla kirjassa, ja siinä onko se huono. Mutta jos silti siinä lukiessaan tykkää siitä kirjasta? Sitä ei vain inspiroi avata, alkaa lukemaan? 

Odottelen kuin kuuta nousevaa, että uusi suosikkini suomennetaan, Olympoksen sankareiden seuraava osa. Jos ei sitä kiinnosta sitten lukea (no joo, tätä epäilen jo suuresti), niin sitten se on selvä. Luovutan, heitän hiiteen. Lukuharrastukseni nimittäin. 

Onko jollakin muulla sama ongelma? Tavallaan haluttaisi lukea kaikkea, mutta sitten kun on sitä aikaa, ikään kuin ei enää osaakaan. Ehkä se on minun kohdallani vähän sitä, että haluan aina kunnolla, rauhassa syventyä tarinaan. Jos on kauheasti jotain muuta mietittävää tai tehtävää, niin sitten ei vain voi lukea.

Mutta ei se hätä vielä ole tämän näköinen. Lähipäivinä tänne on tulossa ensimmäinen varsinainen "lukupäiväkirja" tai "kirja-arvostelu", juuri tästä parhaillaan luettavanani olevasta kirjasta. Mikäli päädyn tätä blogia myös pidemmälle jatkamaan, tulee tänne myös parempi ulko-asu, banneri ja kaikki. Pysykäähän mukana, jos vähänkään kiinnostusta on.

Kun Percy Jackson pääni sekoitti.

Ajattelin nyt kirjoittaa tämän hetkisestä ehdottomasta suosikkikirjasarjastani, tai itseasiassa kirjailijasta. Miten sen nyt ottaa.

Eräänä harmaana (okei, jos totta puhutaan, en muista tarkkaan päivän säätilannetta) tammikuisena lauantaipäivänä vuonna 2010 avasin kirjastoautosta lainaamani uuden kirjan - Percy Jackson; Salamavaras.  Ihan ensimmäiset sivut olivat tietysti sitä normaalia: "mikähän tämäkin nyt sitten on", ennen kuin pääsin kirjaan sisälle. Ja mitä sitten tapahtui? Jossakin kilahti, tämä on vaan ihan mahtava kirja! Seuraava, kolmas kuin neljäskin osa oli pakko saada kätösiin niin pian kuin vain mahdollista. Viidettä, sarjan viimeistä osaa täytyi jonkin aikaa odotella, ennen kuin se suomennettiin.

Kuva

Jokainen osa tuntui olevan vain entistä parempi. Kirja pisti nauramaan ja hykerryttämään, sai aikaan sydämmentykytyksiä, luultavasti jopa pani itkemäänkin jossain vaiheessa. Viimeisen osan luettuani olo taisi olla vähän tyhjä ja haikea, tähänkö se sitten loppui tämäkin hauskuus?

Olisinpa jo silloin tiennyt, että eihän se aivan niin menekään. Percy Jacksonin kirjoittaja, Rick Riordan kirjoitti lisää. Jonkin ajan kuluttua tuli häneltä ulos uusi sarja: Kanen aikakirjat. Tämänkin sarjan kaikki kolme osaa on tullut luettua. Viimeisen luin itseasiassa juuri pari kuukautta sitten. En ole kuitenkaan ikinä tykännyt tästä sarjasta ihan yhtä paljon, kuin Percyistä.

Mutta mitä tapahtui syksyllä 2011? Riordan kirjoitti meille lisää Percya, aloittaen uuden sarjan Olympoksen sankarit. Ensimmäisessä osassa ei Percy tosin seikaillut vielä ollenkaan, muita tuttuja hahmoja kyllä.  Toisessa osassa Percy oli kuitenkin taas yksi, jonka näkökulmasta kirjaa kerrottiin, ja voi että olin iloinen! Tällä hetkellä odottelen Olympoksen sankareiden kolmannen osan suomentumista, sekä neljännen ja viidennen osan ilmestymistä.

Mikä siinä Riordanin tuotannossa sitten iskee juuri minuun niin kovasti? Hyvä kysymys. Sen kun tietäisin! Onhan hän uskomattoman taitava kirjailija, ei siis ihme etten ole ainoa nuori maailmassa jonka hän on kirjoillaan koukkuun saanut. Kirjojen juonet on punottu mielestäni suorastaan kierosti. En käsitä, miten jollain ihmisellä voi olla niin hyvä mielikuvitus. Varsinkin Olympoksen sankarit on mielestäni ihan sika taitavasti kirjoitettu, ehkä Riordan on vähän kehittynytkin matkan varrella. Näkökulman vaihtuminen siinä vähän häiritsi aluksi, mutta lopulta se on vain mukava. Oman suosikkihahmon lukuja odottaa aina innolla. Yksi ehkä paras tekijä Riordanin kirjoissa taitaa olla huumori. Se on mielestäni ihan omanlaistaan ja samalla ihan loistavaa.

Jos vaikka vielä lopuksi vähän avaisi, mistä kirja sitten oikein kertoo. Varmaan aika monelle Percy Jacksonin perusidea on jo vähän selvillä, sen perusteella tehdyn elokuvan vuoksi ja muutenkin. Kaikki Riordanin kirjasarjat liittyvät muinaisiin jumaliin. Percy Jacksonit ja Olympoksen sankarit liittyvät antiikin kreikkaan, Kanen aikakirjat taas muinaiseen egyptiin.

Antiikin kreikkaan pohjautuvissa kirjoissa seikkailevat nuoret ovat jumalten jälkeläisiä, puoliverisiä sankareita. Esimerkiksi Percy Jacksonin isä on Poseidon, meren jumala. Sankareiden tehtävä on taistella hirviöitä vastaan, ja siihen heitä koulutetaan Puoliveristen leirillä. Joskus puoliveriset saattavat päästä etsintäretkille, joilla he voivat näyttää taitonsa sekä saada mainetta ja kunniaa. Lähes jokainen kirja koostuu itseasiassa etsintäretkestä, jolle nuoret lähtevät - sekä luvan kanssa että luvattakin. Percy Jacksoneissa taistellaan pää-asiassa ajan ruhtinasta, titaani Kronosta vastaan.

Kanen aikakirjojen pääosassa seikkailevat sisarukset Carter ja Sadie. Näissä kirjoissa he eivät ole jumalten jälkeläisiä, vaan kaukaista sukua faaraoille. He ovat taikureita, ja taistelevat Kaaoksen käärmettä, Apepia vastaan.

Rick Riordanin kirjat vain ovat jotain aivan mahtavaa. Suosittelen. Aivan jokaiselle. Jäätte oikeasti paljosta paitsi, jos ette näitä lue. Toki makunsa kullakin, joku ei iske kaikkiin. Mutta minuun ainakin iskee.

Ja vielä yksi juttu. Elokuvat ovat ihan eri asia kuin kirjat. Joskus kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa katsoessa rupeaa ihan hävettää; "No ei se ihan näin siinä kirjassa kyllä mennyt..." Esimerkiksi Percy Jacksonista tehtyihin elokuviin ei ole kirjailija osallistunut millään tavalla. Luin erään Riordanin haastattelun, jossa hän kertoi, ettei hän ole edes katsonut kyseistä elokuvaa.

Kuva

Kiinnostuneet englanninkielen taitoiset voivat lukea aiheesta lisää täältä.

Aloitusteksti.

Olen siis Roosa, vuonna 1997 syntynyt tyttö Pohjois-Suomesta. Olen melko luonnonläheinen ja eläinrakas ihminen. Elämässäni suurta osaa näyttelevät hevoset, ja hevosblogiani pääset lukemaan tästä.

Lukuharrastukseni on nykyisin melko epäsäännöllistä. Syitä siihen on muun muassa ne perinteiset selitykset: ei ole aikaa, ei ole jaksamusta. Ja kun ei hetkiseen lue mitään, on yhä vaikeampi enää tarttua kirjaan. Mutta se tunne, kun on lukenut oikeasti hyvän kirjan on niin mahtava, että sen haluaisi kokea aina vain uudelleen ja uudelleen.

2011

Olin ala-aste ikäisenä kova lukija. Luin varmaan satoja hevoskirjoja. Pikkuhiljaa lukemiseni levittäytyi kuitenkin fantasiaan. Tästä saan kiittää Harry Pottereita sekä Katrionan tarina -sarjaa, jotka olivat ensimmäisiä lukemiani fantasiakirjoja. Pikkuhiljaa kasvoin hevoskirjoista kokonaan ulos, ja uskalsin etsiä vähän oudompiakin kirjoja luettavakseni.

Ylä-asteella lukemiseni kuitenkin väheni huomattavasti. Se on pikkuhiljaa vähentynyt koko ajan. Siihen on toki ihan realistisia syitäkin: minulla ei ole ollut enää niin paljon aikaa. Minun on pitänyt koulunkäynnin lisäksi hoitaa kahta omaa hevosta. Hevoset ovat asia, johon haluan ihan oikeasti panostaa, mutta nyt olen huomannut, ettei minun tarvitse kuitenkaan sen takia hylätä muita asioita elämästäni. Luin tammikuussa kirjan, jonka ensimmäiset kolme osaa olin lukenut joskus silloin ala-asteen loppupuolella. Paluu kirjan maailmaan oli kuin olisin saanut takaisin vanhan ystävän. Kirja oli tietysti todella hyväkin sitten, ja se sai kyllä minut pohtimaan, miksi ihmeessä en lue enää oikein mitään. Mitä kaikkea olenkaan missannut...!

Nyt sitten olisi tarkoitus herätellä vanhaa kunnon lukuharrastustani uudelleen henkiin. Tämä blogi saa toimia yhtenä inspiraation lähteenä! Tänne on tulossa myöhemmin postauksia mm. suosikkikirjoistani, ja sitten jatkossa aina arvosteluni ja ajatukseni kirjoista, jotka olen juuri lukenut.